Valikko Sulje

Lasten kasvatus on monesti herkkä aihe. Meitä vanhempia on niin erilaisia ja kaikilla on erilaiset kasvatustavoitteet. Jokainen toimii omien mieltymysten ja arvomaailmojen mukaan. Hyvä niin. Me todella tarvitsemme erilaisia ihmisiä tähän maailmaan. Itselleni on ollut tärkeää keskittyä ensin laittamaan pohja kuntoon URLUR!

Koko kansan yhteinen tehtävä

Meillä on kuitenkin yhteinen tehtävä: Opettaa seuraavalle sukupolvelle, kuinka pysyä hengissä ja kehittää maailmaa parempaan suuntaan. Minusta se on tärkein ja varmasti vaikein työ maailmassa. Siihen ei myöskään ole pääsyvaatimuksia saatika pohjakoulutusta. Jokainen tekee parhaansa ja lopputulos on nähtävissä vasta 20 vuoden päästä.

Mutta pitäisikö asiaan saada hieman enemmän apua?  Minusta tuntuu, että tänä päivänä on niin paljon eri tietolähteitä ja näkökulmia, että itse punainen lanka meinaa välillä unohtua. Vaatimustaso vanhempia kohtaan on kasvanut, eikä mikään ole enää itsestäänselvää. Emme myöskään elä enää tiiviissä yhteisössä, jossa opitaan sukupolvelta toiselle.

 

Aina ei pysty miettimään syvemmin

On hetkiä, jolloin väsymys, kiire ja stressi vievät kaiken voiman. Energiaa ei todellakaan jää kasvatusasioiden pohtimiseen, vaan pyritään vain selviämään päivästä. Sitten on päiviä, jolloin pystyy hieman enemmän tutkailemaan ja miettimään asioita laajemmalta kantilta.

Tässä kerron minun pohjimmaisesta punaisesta langasta. Kun pohja on kunnossa, on helpompi rakentaa sen päälle kaikkea ekstraa. Samalla helpottuu ikäkriiseistä ja elämän muuttuvista tekijöistä selviytyminen.

URLUR on täydellinen pohja, jolla pääsee jo pitkälle.

Omat mietteeni, kuinka saada URLUR pohja kuntoon

U= Uni

  • Lapsi tarvitsee paljon unta kasvaakseen, kehittyäkseen ja yksinkertaisesti voidakseen hyvin.
  • Lähtökohtainen unen tarve on varmasti yksilöllistä, mutta myös tottumuskysymys.
  • Lapset ovat synnynnäisesti myös erilaisia nukkujia. Toiset nukkuvat alusta alkaen vaivatta, toisille taas täytyy opettaa nukahtamista ja nukkumista läpi yön.
  • Vanhempien on löydettävä itselleen ja koko perheelle sopiva nukkumisjärjestely. Perhepeti, omat sängyt tai omat huoneet. Pääasia on, että kaikki saisivat nukuttua, myöskin äiti.
  • Päiväunet! Puollan ehdottomasti päiväunia ja pitkälle. Lapsi kaipaa taukoa kaikelle ympäröivälle ärsykkeelle. Omien ajatusten kanssa lepoa keholle.
  • Unirytmi! Helpottaa nukahtamista ja keho oppii melko automaattiseksi.

R= ravinto

  • Ihmisen polttoaine. TÄRKEÄÄ saada hyvää ja monipuolista ravintoa.
  • Tänä päivänä on paljon tietoa ja vaihtoehtoja.
  • Huomioitava oma jaksaminen ja tietotaito, ettei mene liian vaikeaksi toteuttaa tai liian stressaavaksi.
  • Välillä voi olla einespäivä ja herkuttelua. Pidettävä kuitenkin mielessä, kuinka tärkeästä asiasta on kyse lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille.

L= Liikunta

  • Tänä päivänä lapsilla ei ole niin luontaista liikkua aamusta iltaan leikkien ja touhuillen.
  • Perheen yhteistä arkiliikuntaa pitäisi ylläpitää. Kävely ja pyöräily tavaksi kulkea!
  • Sen pitäisi olla helppoa ja kivaa.
  • Vanhempien tulisi opettaa lapselle kehon arvostusta ja huoltamista.
  • Liikkuminen pitää kehon kunnossa.
  • Urheilu on sitten asia erikseen.

U= Ulkoilu

  • Ulkoilma on meidän happi.
  • Päivittäin on ulkoiltava mahdollisimman paljon.
  • Luonto ravitsee myös mieltä.
  • Aurinko antaa meille voimaa.
  • Ilma, kuin ilma, niin ulkoilu tekee hyvää ja on tarpeellista.

R= Rakkaus

  • Rakasta lastasi ehdoitta sellaisena kuin hän on.
  • Selvitä miten lapsesi ymmärtää rakkautta, jotta voit osoittaa sitä hänelle hänen kielellään.
  • Rakkaus ei ole miellyttämistä.
  • Rakkaus on läheisyyttä ja hellyyttä.
  • Rakkaus on huolehtimista, mutta ei paapomista.
  • Rakkaus on tunteiden käsittelyä yhdessä.
  • Rakkaus on kuuntelua.
  • Rakkaus on yhteistä aikaa.
  • Rakkaus on rajoja.
  • Rakkaus on oikean ja väärän opettamista.
  • Rakkautta on valmistaa lapsi omaa elämää varten. (Vastoinkäymisineen päivineen.)

….. Tämä lista voisi jatkua vielä pitkään.

Tässä on minun mielestä tärkeimmät 5 asiaa lasten kasvatuksen pohjan rakentamiseen. URLUR!

Näiden päälle on sitten hyvä rakentaa kaikkia muita linjauksia ja asioita!

Kirjoittelen vielä myöhemmin jokaisesta osasta erikseen.

Aami

4 Comments

  1. Marjaana

    Kuuntelin hiljattain Keijo Tahkokallion kirjan ”Uskalla olla lapsellesi aikuinen.” Siinä oli paljon näitä samoja teemoja. Erittäin hyviä ja hyödyllisiä muistutuksia itsellenikin kolmen pienen lapsen vanhempana.

  2. Luna

    Hyvä Aami! Ihailen sinun tietoisuuttasi ja ominaisuuttasi toimia äitinä joka opettaa lapsiaan tulevaisuutta varten. PS.tsemppiä sinne kotiin etänä ja onnittelut Konstalle voitosta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *