Lapsen kuuluu leikkiä
Lasten tärkein tehtävä on leikkiä! Leikin avulla lapsi oppii tärkeitä asioita elämästä. Hän tutustuu itseensä ja oppii käsittelemään tunteitaan. Olen huolissani, kuinka lasten leikki-ikä supistuu hurjaa vauhtia. Tietotekniikka varastaa lasten arvokasta leikkiaikaa ja muuttaa heidät liian varhain pikkuaikuisiksi. Mielestäni on vanhempien tehtävä huolehtia, että lapsen kuuluu leikkiä.
Meillä leikitään ja paljon
Esikoinen (12v) ei ehkä niinkään enää leiki, mutta osallistuu rakenteluihin ja leikkien organisointeihin. Annamme lapsille mahdollisuuksia, mutta emme ohjaa suoraan leikkeihin. Meillä saa rakentaa majoja ja sotkea leikkejä pitkin kotia. Roolivaatteilla, tyynyillä ja patjoilla muodostuu isoja pitkiä leikkejä koko poikakatraan kesken. Pikkulegoihin he uppoutuvat moneksi tunniksi. Isoilla legoilla muodostuu mitä upeimpia kaupunkeja ja rakennuksia. Pikkuautoilla otetaan joko kisoja tai leikitään automatolla. Pikkusiskon kanssa on avautunut nukkeleikkien ihmeellinen maailma.
Roolileikit
Oikeaa elämää jäljittelevät leikit (kotileikit, kauppaleikit, ravintolaleikit ym.) antavat lapselle mahdollisuuden kokeilla aikuisten elämää. Niissä yleensä käsitellään arkisia asioita, mutta myös saippuasarjamaista draamaa. Näissä on selkeä päivärytmi ja draaman kaari. Kaikilla leikkijöillä on tarkkaan sovittu rooli ja tehtävä. Leikki voi jatkua päivästä toiseen. Näissä käsitellään monia tunteita: Rakkautta, huolehtimista, surua, kateellisuutta ja vaikka mitä muuta.
Seikkailut ja sotaleikit, ovat yleensä poikien suosimia. Näissä ei ole tarkkoja rooleja, vaan kaikilla on yhteinen päämäärä: löytää aarre, tuhota vastustaja tai voittaa jokin kilpailu. Näissä hypätään satumaailmoihin ja voimahahmoihin. Kaikki on mahdollista ja leikillä ei ole rajoja. Lapsi pääsee purkamaan voimaa ja vihaa luvatulla tavalla. Voi huutaa, juosta, miekkailla ja tappaa vailla tunnontuskia.
Olen kovin sota- ja ase vastainen, eikä meidän lapsilla ole ollut leluaseita. He saivat pienet Nerf-pyssyt pari vuotta sitten ja niillä on saanut leikkiä silloin tällöin aikuisen luvalla. Olen kyllä huomannut, että poikien aseintohimoa vastaan on turha taistella. He ovat saaneet rakentaa puisia aseita ja niitä onkin pihan joka nurkalla.
Roolileikeissä on äärimmäisen tärkeää päästä käsittelemään omia tunteitaan ja elämään niitä yhdessä leikkitoverin kanssa. Etsiä itseään, mistä pitää ja mistä ei. Minkälaista elämää haluaisi ehkä aikuisena elää tai minkälaisia satuseikkailuja haluaisi kokea.
Rakennusleikit
Minä rakastan rakennusleikkejä. Mielestäni näissä lapsi pääsee toteuttamaan itseään niin monipuolisesti. Ensin rakennetaan esim. maja tai kaupunki legoilla. Toinen vaihe on leikkiminen, joko itse tai pikku-ukkoja apuna käyttäen. Toisinaan toinen vaihe saattaa olla vain rakennelman tuhoaminen.
Ihan oikeat työkalut ovat olleet meidän lasten käytössä melko pienestä asti. Puusta syntyykin paljon hienoja tekeleitä ja vanhoista laudoista upeita majoja. Myös työkalujen oikea hyötykäyttö on tullut opeteltua. Vanhimmat huoltaa itse pyöränsä ja kokoavat käden käänteessä esim. IKEAN huonekalut. He ovat aina saaneet osallistua remontteihin ja muihin rakenteluihin.
Yksin vai yhdessä
Toiset viihtyvät yksinään, toiset haluavat aina leikkikaverin. Meidänkin perheestä löytyy molempia. Osa lapsista uppoutuu yksin omiin leikkeihin ja mielikuvituksiin. Heidän mielikuvitus on niin rikas, että leikki syntyy yhdestä kepistä kuin itsestään. Toiset taas kaipaavat paljon enemmän valmiita virikkeitä ja ideoita.
Yhteisleikeissä opitaan ottamaan myös kanssaleikkijät huomioon. Toisen tunteet ja mieliteot. Jakamaan roolit hyvässä yhteisymmärryksessä. Opitaan löytämään rajoja, koska leikkitunteet muuttuvat oikeiksi.
Leluvarasto
Koen, että vanhempina pystymme vaikuttamaan lapsen mielikuvitukseen. Monesti liian laaja leluvarasto ja valmiit ideat tappavat lapsen oman mielikuvituksen. Kun taas kivet, kepit, palikat, pahvilaatikot ja muut määrittelemättömät lelut ruokkivat lapsen omaa luovuutta. Kun jokin tarvittava lelu puuttuu, korvataan se jollain itse keksimällä välineellä. Luovaa ja tuotteliasta.
Meillä lapset ovat saaneet uusia leluja vain syntymäpäivälahjaksi tai joululahjaksi. Muutaman kerran on lapset saaneet käyttää omaa rahaa, johonkin tiettyyn leluun. Tavaraa on silti paljon, koska on paljon lapsia ja iso tuttavapiiri ympärillä, jotka osallistuvat juhliin.
Joka joulu keräämme ison kassin leluja kierrätykseen (sanon: Lapsille, joilla ei ole leluja). Pienimpien kanssa on saanut olla varovainen, kun jokin lempiunilelu on mennyt pussiin : ”Tämä on niin ihana, että tästä varmasti tykkäisi joku muukin!”
Legoja ja roolivaatteita ei silti koskaan voi olla liikaa. Meiltä löytyy minun lapsuuden legoja ja valtavat varastot kaikkea vanhaa vaatetta. Näillä leikkii koko poppoo ja niistä muodostuvat leikit ovat pitkiä ja upeita!
Askartelu
En tiedä lasketaanko askartelua leikkimiseksi, mutta pidän sitä tärkeänä ajanvietteenä. Maalaaminen ja piirtäminen ovat ihania tapoja tulkita tunteita, satuja, unia ja ympäristöä. Muovailu, käsityöt ja askartelu ovat oivia tapoja oppia sorminäppäryyttä ja luomaan jotain omaa. Askartelussa ei ole oikeaa tai väärää, vaan jokainen lapsi onnistuu omalla tasollaan. He saavat itse aikaan jotain, joko ohjattua tai oman mielikuvituksen tuotosta.
Lapsella täytyy olla myös tylsää
Jos vanhemmat toimivat ohjelmatoimistona, ei lapsi opi itse keksimään tekemistä tai viihdyttämään itseään. Tylsyys ruokkii uusiin hyviin ideoihin. Olen itse pitänyt myös vahvasti kiinni siitä, ettei lapsilla tapahdu liikaa spesiaali-juttuja. (kuten huvipuistoja, ravintoloita, elokuvia ym.) Tahdon säästää niitä juhlahetkiin.
On hetkiä, jolloin kaikki lojuvat olohuoneessa valittaen, ettei ole tekemistä. Saatan ehdotella muutamia vaihtoehtoja, vain muistuttaakseen niiden olemassaolosta. Hetken he siinä valuvat, kunnes joku keksii jonkin idean tai minä hermostun ja häädän ne muualle valumaan. Näitä tylsyyden hetkiä on todella harvoin.
Ei pelilaitteita lasten käytössä
Meillä lapset eivät pelaa puhelimilla tai pleikkarilla. Lapset katsovat telkkaria hyvin harvoin ja silloinkin tarkkaan valittuja elokuvia tai lastenohjelmia. Heidän mielikuvitus muodostuu lähinnä kirjoista ja kuulemista tarinoista. Toki kavereiden myötä on myös tutustuttu peleihin ja muihinkin elokuviin. Toisinaan pelit tulevat heidän leikkeihin puupuhelimien muodossa.
Isona etuna laitteettomuuteen meillä on iso talo ja iso perhe. Lähes aina on leikkikaveri ja talossamme on paljon mahdollisuuksia. Meidän alakerrasta löytyy täysi bändivarustus aina valmiina. Isoin pelastuksemme on pieni pelikenttä, jonka teimme autotalliin. Sinne pääsee pelailemaan futista, tekemään jättimajoja, temppurataa tai kuntopiiriä. Sateellakaan ei tarvitse tarttua pleikkaohjaimeen. Lapsen kuuluu leikkiä!
Vanhanaikaiset pelit
Lautapelejä kaapistamme löytyy varmasti yli 30. Niitä pelataan päivittäin. Aina hieman eri porukoilla. Mahdollisuuksien mukaan, myös me aikuiset osallistumme peleihin. 1000 palan palapelejä tehdään koko porukalla ja pienempiä jokainen itsekseen.
Puollan lautapelejä, koska niissä lapsi oppii aivotyön lisäksi konkreettista motoriikkaa. Vaatii hieman erilaista kärsivällisyyttä valmistella peli ja lopuksi siivota se. Koen, että niissä ollaan myös paremmin läsnä pelikavereiden kanssa. Eikä myöskään altistuta turhalle ruudun tölläämiselle.
Ennen, kuin pelejä osataan pelata sääntöjen mukaan, ovat ne loistavia leikkeihin. Meidän pikkuneiti (1,9v.) järjestää nappuloita värien mukaan, yhdistää muistipelin pareja ja leikkii sekä rakentelee. Lautapelien kanssa oppii hienosti sorminäppäryyttä, laskemaan, tunnistamaan värejä, muotoja ja vastakohtia. Myös sanavarasto laajenee rutkasti.
Ulkoleikit
Olen harmissani, kun ulkoa ei löydy enää leikkiseuraa, niin kuin omassa lapsuudessani. Puistot huutavat tyhjyyttään, eikä naapureihin pääse tutustumaan kaduilla. Kaikki yhteiset pihaleikit ovat jääneet. Onneksi meillä riittää väkeä omasta takaa melkein leikkiin, kuin leikkiin. Korona-aika on kyllä kummasti tuonut lapsia ulos piiloistaan edes hiukan enemmän. Toivottavasti he eivät ryömi takaisin koloihinsa tilanteen normalisoiduttua.
Meidän perheessä ulkona useimmiten pelaillaan ja urheillaan. Täällä pelataan päivittäin futista, korista tai sählyä. Lenkkeilemme paljon koko perheen kesken juosten, kävellen tai pyöräillen. Puistossa osa leikkii ja osa jumppaa lähes aina.
Hiekkalaatikolla on toisinaan ruuhkaa ja sinne muodostuu upeita linnoja ja veistoksia. Metsä on aina ihana ja luova paikka viettää aikaa. Samoilun ja lenkkeilyn lisäksi lapset rakentelevat majoja ja tutkivat luontoa. Kepit, kävyt ja kivet ovat parhaita leikkikaluja.
Vanhemmat leikissä mukana
Mieheni on todella hyvä leikkimään. Hän on osallistunut miljooniin autoleikkeihin ja merirosvoseikkailuihin. Itse olen surkea hyppäämään mielikuvitusmaailmaan. Minä mieluummin teen lasten kanssa jotain ”hyödyllistä”. Leivon, laitan ruokaa, siivoan, järjestelen, askartelen, maalaan, piirrän, muovailen, tanssin, jumppailen tai pelaan lautapelejä. Ehkä nyt kun tyttö kasvaa, laskeudun vielä leikin maailmaan. Nukkeleikit ja barbileikit tuntuvat hieman helpommilta, kuin autot ja sotaukkelit. En ole koskaan ymmärtänyt poikien tapaa leikkiä. Kaikki hajoaa ja leikki on niin väkivaltaista kauttaaltaan. Siis olen jättäytynyt tästä sotkusta ja antanut poikien mesota ihan keskenään.
Nykyään meillä lapset hoitavat pääosin itsensä leikittämisen, koska heillä on seuraa toisistaan. Olen kuitenkin huomannut, että nuorimmille pojille ei ole syntynyt ihan samanlaisia leikkitaitoja, kuin vanhemmille pojille. Isompien kanssa isä aikoinaan leikki enemmän. Nuorempien on selkeästi vaikeampi kehitellä leikkeihin tarinoita tai juonta. Vanhemman läsnäolo leikissä tuo yleensä rauhaa ja selkeyttä. En tiedä onko se hyvä vai huono? Ehkä kumpaakin. Huomaan myös, että nuorin pojistamme on ehdottomasti paras yksinleikkijä. Hän on harjoittanut sitä taitoa eniten.
Teemme paljon asioita yhdessä lastemme kanssa ja koko perheenä. Emme silti toimi ohjelmatoimistona tai viihdyttäjinä, vaan annamme lasten leikkiä omassa rauhassa.
Taas kerran loistopostaus! Jotenkin onnistut koskettamaan kirjoituksilla jopa ihmistä joka ei vielä ole edes aikuinen, eikä muutenkaan lasten ympäröimänä enää ennen koronaakaan kun nuorimmatkin serkut ovat jo koulussa. Minun mielestä lapset tarvitsevat rajallisesti ruutua, koska lastenelokuvat-ja sarjat olivat minulle omien kokemuksieni mukaan käsitys hyvän ja pahan taistelusta. Vaikka en tiedä, että onko minulla varaa lukion ykkösopiskelijana, mielipidettäni ilmaista lastenkasvatukseen.
Jokainen mielipide on arvokas.